fbpx

Profiili

Marjut Petäjäjärvi

marjut.petajajarvi@wikli.fi
050 463 4351
Olen Wiklin nuorempi asiantuntija, talouden ja tilanjohtamisen tehtävien parissa onkin tarkoitus kasvaa ja kehittyä. Kotitilallani lypsykarja muutettiin emolehmätuotantoon ja sitä kautta olen kiinnostunut lihantuotannosta. Minulla on käytännön työn kokemusta tilan töistä, mutta olen myös päässyt jonkin verran kartuttamaan teoria osaamista erilaisten maatalouden tehtävien kautta. Minulla on agrologin tutkinnon lisäksi hallintotieteilijän tausta eli johtaminen ja hallinto, asioiden kehittäminen sekä osaamisen lisääminen kiinnostavat minua. Tämä viekin itseäni jatkuvasti uuden oppimisen raiteille. Minua kiinnostaa talouden hallinta sekä mitä sen avulla voidaan tehdä, lisäksi mitä kokonaisuuden johtaminen ja strategioiden luominen kaikkinensa onkaan. Tiedolla johtaminen on tulevaisuus. Lisäksi talous itsessään on kokonaisuus, jolloin tilan toiminnot nurmesta eläimeen kuuluvat siihen. ” Jokaisen ihmisen päämäärä voisi olla hankkia niin mittavasti tietoa, että pienen määrän siitä pystyy muuntamaan viisaudeksi.” -Esko Valtaoja-
Vieritä ylös